Hitunen

Hitunen

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Auringonhehkua

Viikot vinhasti vierivät ja vaihtui helmikuukin jo maaliskuuksi aikaa sitten. Koneen ääressä olen istunut paljonkin kaikenmaailman raportteja ja oppimispäiväkirjoja kirjoitellen, mutta tämä blogi tuppaa jäämään väkisinkin vähemmälle. Aurinko ihanainen houkuttelee ulos ja lämmittää jo niin mukavasti, että voisi melkeinpä terassille jonkun tuolin jo hakea. Lunta on kuitenkin vielä hiihtämiseenkin sopivasti. Tällä viikolla olen neljästi ollut ladulla lasten kanssa työharjoittelussani ja nauttinut valtavasti tästä luontaisedusta: auringonpaistetta ja raitista ilmaa sekä hyvää mieltä lasten riemua katsellessa.


Tämänpäiväisellä sauvakävelyllä ihailin lumisia peltomaisemia ja ajatukset kulkivat kesään 2008 jonnekin suureen Siperiaan, jossa myös oli avaruutta ja tilaa. Tulevalle kesälle on jonkinmoinen aavistus taas matkasta johonkin kauas, mutta tarkkaa kohdetta ei vielä ole tiedossa. Kaikki on jätetty Taivaan Isän huolenpidon varaan - Hän tietää, mikä meille itse kullekin on parasta ja antaa aikanaan siihen sopivat eväät.


Näissä avarissa maisemissa tallustelin silloin joskus. Ja niin pieneksi itseni tunsin, sillä peltoa vai mitä lie joutomaata ympärillä riitti silmänkantamattomiin - ja heppaa tuskin yletyin edes vatsasta kutittelemaan. Massiiviset ovat tunnetusti kooltaan naapurimaan patsaat.
Kolmen viikon päästä on pääsiäinen - juhlien juhla. Ei ole meille ihmispoloille suurempaa ilosanomaa annettu kuin pääsiäisen viesti: Jeesus on noussut ylös! Ja mitä se meille tarkoittaa: elämää ja toivoa. Pikkuiset tete-narsissit ennakoivat jo pääsiäisen iloa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti