Hitunen

Hitunen

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Muutoksen aika

Nyt se on sitten tapahtunut. Pitkään olemme sen jo tienneet, mutta se ei ole tuntunut todelliselta. Nyt sen jo huomaa, kun on toinen ilta sen jälkeen.


Tie vei Kuopuksen pois kotoa opiskelemaan tietotekniikan saloja. Esikoinen lähti neljä vuotta sitten, ei onneksi kauas. Ja nyt Kuopus seurasi mukana samaan paikkaan. Aluksi jakavat saman asunnon, vaikka se kahdelle pieni onkin.






Miehen kanssa olemme nyt kahdestaan 23 vuoden lapsiperhevaiheen jälkeen. Aika on lentänyt ja rypyt otsassa ehkä syventyneet - ne rypyt, jotka pitkän harjoittelun jälkeen joskus alakouluikäisenä sain aikaiseksi. Mutta iloa mahtuu jokaiseen päivään, iloa terveistä ja reippaista poikasista sekä omasta armaasta, joka tuntuu vuosi vuodelta rakkaammalta.

Eilen autoradiosta kaikui Juha Tapion laulamana Muutoksen aika. Se kolahti taas:

Siis älä pelkää, kun jokin muuttuu,
matkaan jo lähde, tässä on tie.
Jumala antaa, sen mitä puuttuu,
lävitse kaiken Hän sinut vie. 




2 kommenttia:

  1. On haikeaa, kun ihana, rikas elämänvaihe jää taakse, mutta toisaalta sekin on ihanaa kun poikaset nousevat siivilleen ja ne kantavat. t. Häivähdys

    VastaaPoista
  2. Niinpä, molemmat ovat ihanaa aikaa. Ja onneksi poikasemme ovat lähellä, vain noin 50 km:n päässä. Siunausta sinun viikonloppuusi!

    VastaaPoista