Hitunen

Hitunen

torstai 14. joulukuuta 2017

Joulun askelissa


Joulun tunnelma on täyttänyt talon. Pahin kiire on jo hellittänyt - jännä huomata, että ei tarvitse  joulusta stressaantua. Se tulee, vaikkei sen eteen tekisi juuri mitään. Viime jouluna tulimme kotiin kaksi päivää ennen joulua. Hain metsästä kuusenoksia ämpäriin, virittelin valot ja kynttilät, leivoin pakastetaikinasta piparit ja tortut sekä imuroin talon. Siinä se, sitten suklaata ja muita herkkuja kinkkua ja laatikoita unohtamatta. Se oli oikein kiva perinteinen perhejoulu edellisvuoden espanjalaisvaikutteisen joulun vastapainoksi.

Tänä vuonna aloitin jouluvalmistelut jo jossain lokakuun loppupuolella. Hitaasti nautiskellen, vähän kerrallaan joulun tuntua tehden. Pääosassa joululaulut ja kynttilät. Joulusiivouskin on tehty jo, sillä talomme sai tämän viikon maanantaina uudet ikkunat ja niiden laiton myötä kaikki paikat olivat pölyä täynnä. Yksi ilta meni siivotessa katosta lattiaan (onneksi asumme aika pienessä talossa!).


Viime viikonloppuna saimme nauttia kahden pikkuisen piristävästä seurasta. Ilo oli katsella ja kuunnella pienten jalkojen juoksua ympäri taloa  ja käsien vikkelyyttä pipareita leipoessa. Yllättävä kolmetuntinen sähkökatkos toi oman lisänsä lauantai-illan puuhiin, ja ensi säikähdyksestä selvittyään neidit tuntuivat nauttivan kynttilänvalossa touhuamisesta. 


Joululahjatkin on jo paketteihin kääritty. Tänä vuonna ne löytyivät helposti, sen suurempia hakematta. Tarpeellista ja kaunistakin. Toivonpa sydämestäni, että moni muukin saisi valmistautua jouluun yhtä leppoisasti. Sillä loppujen lopuksi joulussa on kyse kyvystä pysähtyä ja ottaa vastaan suurin lahja, mitä meille on koskaan annettu. 

Iloisia jouluvalmisteluja juuri sinulle - musiikilla tai ilman!



maanantai 4. joulukuuta 2017

Kohti itsenäisyyspäivää

Miten kiitollinen olenkaan vapaasta isänmaasta,
josta myös lähipiirini miehet ovat hinnan maksaneet.
Siksipä on viime päivinä tullut kuunneltua
(jopa äsken saunan lauteita pestessä!)
muutamaan kertaan näitä upeita miehiä: 


Huomenna juhlimme koulussa koko päivän
alkaen aamun kirkossa ja sankarihaudoilla käynnistä 
juhlalounaaseen ja illan ohjelmalliseen juhlaan
presidenttipareineen ja tansseineen. 
Suomen satavuotisjuhlasta jää toivottavasti
meille kaikille sellainen muisto,
joka ei unohdu. 

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Muistan heidän hymynsä


Tänä viikonloppuna olen moneen otteeseen ajatellut poisnukkuneita vanhempiani ja muita, jotka ovat jo täältä maan päältä lähteneet. En käynyt vanhempieni haudalla, sillä se on päivän matkan päässä. Veljeni ja vaimonsa ovat ehkä sinne käyneet kynttilät sytyttämässä, vaikka veljen vaimo ei koskaan vanhempiani ehtinyt edes tuntea. Äitimme kuolemasta tuli juuri syyskuussa 15 vuotta, isän poismenosta on jo yli 31 vuotta. Ehkä he lähtivät liian nuorina - isä reilua kuukautta vaille 60 -vuotiaana ja äiti 67 -vuotiaana - mutta toisaalta jo pitkän ja hyvän elämän eläneenä. Muistan äidin sanoneen vähän ennen kuolemaansa, että kyllä hän olisi jo valmis täältä lähtemään. Kyse ei varmasti ollut siitä, että elämänhalu olisi kadonnut, mutta hän kai koki tehneensä ja kokeneensa kaiken sen, mitä pitikin. Siksi hän vain odotti, että Jeesus tulisi noutamaan hänet taivaan kotiin; sinne, minne isä oli jo edeltä mennyt.


Aina, kun joku läheinen ihminen poistuu keskuudestamme, meille jää muistiin jotakin hänestä. Ei ehkä niinkään sitä, mitä hän teki ja sai aikaan, vaan itse ainakin enemmän muistelen jälkeenpäin ihmisen ilmeitä, eleitä, läsnäoloa, hymyä ja naurua. Äitiin liittyy monia muistikuvia puuhellan äärestä, navetasta, keinutuolista sukkaa kutomassa, kahvipöydän ääressä pöydän pintaa hitaasti naputtamassa, kasvimaalla hääräämässä. Näissä kaikissa hänen hymynsä oli hallitseva, ja se, miten hän katsoi lastaan. "Kiva kun tulit siihen", se hymy tuntui sanovan. Tyytyväinen miljamainen myhäily, ehkä se oli se äidin "tavaramerkki" muillekin kuin meille lapsilleen. Ja kun oikein muistilokeroita kaivelen, isässä oli samanlaista myhäilevää tyytyväisyyttä, kun päivän työt oli tehty. Vuosien jälkeenkin nuo hymyt kantavat ja antavat pontta elää eteenpäin: kyllä sinä pärjäät, kaikesta selviät niin kuin mekin. Kiitos, isä ja äiti!







lauantai 21. lokakuuta 2017

Kaunis kotimaa

Syyslomamatkalla ajeltiin toista tuhatta kilometriä ympäri suloista Suomenmaata. 
Pikkuteitä, uusia reittejä, pysähdyksiä, järvimaisemia, hyvää ruokaa, sukulaisten tapaamista. 
Oi, ihana ruskainen kotimaa!


Vääksyn kanava ruska-asussaan


Pulkkilanharjua


Hällämönharju Ylä-Savossa



Ja kotipihan vaahtera oli poissaollessamme heittänyt "takkinsa" pihamaalle:


tiistai 10. lokakuuta 2017

Ilta pimenee


Lokakuiset aamut ovat pimeitä, kun töihin lähden, ja usein iltaisinkin jo hämärtää, kun ajelen takaisin kotiin. Kesän valo on muisto, joka hetken keskipäivän tienoilla häivähtää - jos pilviverhon läpi maahan asti pääsee. Kummallista kuitenkin, miten mukava on käpertyä sohvannurkkaan viltin sisään, ottaa kuppi kuumaa juomaa, sytytellä kynttilöitä (terveisiä Täti Siniselle! -ehkä pian nähdään..) ja vieläpä mussuttaa suklaata. Elämän pienet arkiset ilot eivät maksa paljon! Nautitaan siis näistä pimenevistä illoista, auringonlaskuista ja kuunsilloista, ja kaikesta muusta syksyn sydämessä.



lauantai 30. syyskuuta 2017

Katson kauas ja kaipaan


Lunta näkyvissä - tuossa ihan keskellä viime helmikuista kuvaa Sierra Nevadan lumihuippu pilkottaa kaukana horisontissa- mutta onneksi ei ihan vielä täällä Suomessa. En kyllä mitenkään kaipaa lunta, mutta tuonne vuorelle on monesti ollut kumma ikävä. Sieltä oli huimat näköalat alas Välimerelle ja monille muille vuorille. Ja kieltämättä sellainen pikkaisen lämpimämpi ilmasto tekisi alati vanheneville luille hyvää. Ja iholle, kynsille, hiuksille. Itse huomasin selvän eron noissa kaikissa jo vajaassa viikossa tuolla lämpimässä. Täällä Suomessa kun saa tottua katkeileviin kynsiin, kuivaan ja halkeilevaan ihoon ja jatkuvaan paleluun. Voitte arvata mihin voisin muuttaa sitten joskus, kun pääsen eläkkeelle...


No, en ehkä tuohon autiotaloon kuitenkaan, mutta jonnekin, missä ei tarvitse palella. Aurinko paistaa yli 300 päivää vuodesta ja ihmiset ovat iloisia. Jep, mutta nyt asumme täällä rakkaassa isänmaassa vielä kuitenkin, ja iloitsen siitä, mitä nyt on. Takassa tuli ja kynttilöiden hehku tummassa huoneessa. Sävelet iloisen haikeat täyttävät huoneen, ja mielen täyttää kiitollisuus kaikesta koetusta.


lauantai 23. syyskuuta 2017

Ilahduin tästäkin


Kesäisen syyspäivän aamuna ulko-oven stopparin päällä nökötti tyytyväisenä ja hiljaa liikkumatta tämä kookas perhonen. Googlettamalla selvisi, että se on siniritariyökkönen, yksi isoimmista yöperhosistamme. Kaunis näinkin siivet supussa, mutta googlen kuvien perusteella vielä kauniimpi siivet auki. Lentoon lähtöään en kuitenkaan nähnyt. 

Ilahduttavasti nyt viime viikkoina on perhosia näkynyt kesän hiljaiselon jälkeen. Tänäänkin kasvimaalla kävi kova kuhina mäkimeiramin kukinnoissa. Ja mansikkamaalla vielä jotkut mansikat kukkivat ja uusia marjoja kypsyy koko ajan. Hassua. Mutta ilahduttavaa sekin. 

maanantai 4. syyskuuta 2017

Syksyn satoa


Lopultakin sato kypsyy kasvihuoneessa, vaikka yöt ovat jo tosi viileitä, eikä siellä ole lämmitystä. Kasvihuoneen ulkopuolella aurinkoisena päivänä käy kova kuhina mäkimeiramin kukkasissa. Kesä-heinäkuussa ei juuri perhosia näkynyt, mutta nyt syksyn kynnyksellä ne ovat heränneet...




Neitoperhosia meillä on ollut muinakin kesinä, mutta tämä alempi on mulle uusi tuttavuus. 
Kerro, jos tunnistat!

Aurinkoista syyskuuta!

maanantai 28. elokuuta 2017

Kesällä kerran


Lempikukkani päivänsini on tänä kesänä ilahduttanut runsaalla kukinnallaan, joka jatkuu vieläkin. Vuosia yritin kasvattaa päivänsineä aurinkoisella terassilla, mutta tämä varjon terassi sai sen vasta viihtymään. Tuo sinisyys vaan on niin valloittavaa, että joka vuosi jaksan näitä siemenestä asti kasvattaa. 


Kun puoliso sattuu olemaan parantumaton automies, joka kesä tulee käytyä erilaisissa ajoneuvoharrastajien tapahtumissa ja automuseoissa. Vanhat autot ovat kyllä minunkin mielestäni kauniita. Lapsuudenkodissani oli joskus Anglia, vähän eri mallia kuin tämä punainen kaunotar.


Pitihän sitä omaakin harrasteautoa "tuunata" sopivilla somisteilla. Mieheni toteutti vuosi sitten kesällä pitkäaikaisen haaveensa ja hankki vanhan Trabantin ajamalla sen Bulgariasta Suomeen. Minulle kyllä riittää hiukan lyhyemmät ajomatkat, etenkin kun ajomelu ei ole ihan pienimmästä päästä ja auton lämmityslaite puhaltaa vain lämmintä. 


Kangasalan Mobiliassa oli hieno näyttely vanhoista poliisi- ja paloautoista. Tämäkin sairaankuljetusauto siellä komeili muiden aikalaistensa seurassa. Kyllä vanhoissa autoissa on jotenkin eri lailla tyyliä kuin nykyisissä. 


Larsmon eli Luodon kunta Keski-Pohjanmaalla oli koristellut sillankaiteet käsitöillä monen muun kaupungin mallia seuraten. Vanhat ja uudet käsityöt kuorruttivat tylsännäköistä siltaa, vaikka maisema itsessään ei olisi mitään koristuksia kaivannut. Kyllä Suomen luonto on vertaansa vailla!


tiistai 22. elokuuta 2017

Joko se meni...










... se aika vuodesta, jota kesäksi kutsutaan. Kaunista oli kaikkialla, niin etelän kuin pohjoisen taivaan alla. Kesämuistoihini jäivät alkukesän Espanjan matkan lisäksi pienet reissut ihanassa kotimaassamme Kotkasta Kokkolaan ja Kangasalle (vai kuuluuko sanoa "Kangasalalle"?). Suloista oli myös kuopsutella multaa omalla pihalla, istua lähilaiturilla saunan ja pulahduksen jälkeen, nauttia jäätelön ja mansikoiden ikiaikaisesta liitosta, jakaa iloja ja suruja eri ikäisten naisten kanssa yhdessä taiteillen, körötellä ajoneuvoharrastajien letkassa maaseutumaisemissa, viettää aikaa perheen kanssa...


... kiitollisena kaikesta Kaikkivaltiaan johdatuksesta ja huolenpidosta. 

lauantai 5. elokuuta 2017

Puu kaatuu - ja konekin

Viime viikkoina tontiltamme on kaatunut useita puita. Kaksikymmentä vuotta olemme tässä asuneet, ja melkein joka vuosi kaataneet monta puuta omalta tontilta. Silti tuntuu, että metsä ihan väkisin yrittää vallata koko tontin. Miten puut voivatkin kasvaa niin nopeasti, ettei niitä ehdi edes takassa polttaa?!

Pari viikkoa sitten tietokoneeni myös niin sanotusti kaatui. Käynnistyi kyllä, mutta mitään sillä ei enää voinut tehdä. Juuri tietotekniikan insinööriksi valmistunut kuopuksemme ehti hakemaan koneeni huoltoon vasta tällä viikolla, joten tässä nyt vain odotellaan. Ehkä koneesta on jotain vielä pelastettavissa, toivottavasti ainakin valokuvat. Jokunen tuhat niitä varmaan on...

Muuten kesä on mennyt vauhdikkaasti sisältäen sopivasti työtä ja lepoa. Pieniä matkoja kotimaassa, sukulaisten tapaamista, ja aivan ihana taideleiri. Ja puutarhasuunnittelua sekä -töitä näin loman loppupuolella. Harmi, kun en nyt voi laittaa kuvia mistään, kun kirjoittelen tätä mieheni koneelta. Mutta nautitaan elokuun aurinkoisista päivistä ja lempeistä illoista!

tiistai 13. kesäkuuta 2017