Taistelu voikukkasia vastaan taitaa olla hävitty, kun pelikenttämme näyttää tältä. Joka kerta ruohoa leikatessani voikukat aivan kuin lyyhistyvät kasaan leikkurin edessä ja sitten - ne hiljaa hihitellen ja uhitellen ponkaisevat parin päivän päästä koko komeuteensa. Pikku auringot saavat anteeksi leikkinsä.
Viime kesänä - vai oliko se edellisenä - pikku kirsikkapuumme näytti kuolevan täysin, joten leikkasin sen alas ja jätin vain parikymmensenttisen pätkän jäljelle. Nyt se on puskenyt itsensä pensasmaiseksi palleroksi ja on täynnä kukkia. Toivottavasti tulee myös satoa. Rastaiden varalle täytyy tehdä kyllä jotain temppuja.
Viime päivien helle on herättänyt valtavan määrän kukkia. Terassin edustalla kukkii nyt idänvirpiangervo. Hienoa, että vähällä rahalla saa joskus onnistuneita ostoksia; maksoin jokunen vuosi sitten näistä neljästä taimesta yhteensä kuusi euroa.
Nämä polunvarren oranssit ilopilkut sain ystävältäni viime syksynä, mutta en muista nimeä. Ovatkohan jotain kurjenpolvia?
Rönsyakankaali peittää maata tehokkaasti punajuurenvärisillä lehdillään ja näillä lilahtavilla kukillaan. Betoniruukut ovat ensimmäisiä itse valamiani ruukkuviritelmiä.
Vanhan reen vieressä kukkii vasemmalla pohjanruusujuuri. Tuon toisen keltaisen nimeä en tiedä, enkä muista, mistä sekin siihen on putkahtanut.
Marjatanalppiruusukin avasi tänään ensimmäiset kukkansa. Miten tämä kevät voikin edetä näin hengästyttävää vauhtia?! Tänään kukassa ovat myös nämä kaunottaret: iiris, tulppaani, vuorenkilpi ja pikkutalvio. Ja kukkiihan se raparperikin jo.
Revontuliatsalean kukintaa olen odotellut, mutta jostain syystä pensaassa ei näy edes nuppuja. Muutama lehti on jo, joten ei taida kukkia enää tullakaan. Toivossa on silti hyvä elää.
